Flunssaoireiden takia Forssan yrityskehityksen toimitusjohtaja Riikka Riihimäki osallistui klubin päiväkokoukseen videoyhteyden kautta, kuten koronaohjeistukset edellyttävät. Esityksen teemana oli selvittää, miten yritykset Lounais-Hämeessä ovat pärjänneet koronan keskellä. Päätellen siitä, että yritystukia haettiin keskimääräistä vähemmän ja lomautukset ja työttömyysluvut ovat muuhun Suomeen verrattuna keskiarvoa pienemmät ovat Forssan seudun yritykset selvinneet varsin hyvin.

Lisäksi Riitta esitteli yrityskehityksen toimintaperiaatteita, strategiaa, tulevaisuuden suunnitelmia ja tavoitteita. Toiminnan perusteena ovat innovatiiviset palvelut, pilvilinnoja ei rakenneta, vaan pyrkimyksenä on antaa yritykselle realistinen kuva toimintaympäristöstä.

 

Koronakausi on alkanut