Forssan malli voitti vuonna 2018 Euroopan rikoksentorjuntakilpailun. Esitelmän aiheesta piti vanhempi rikoskonstaapeli Jukka Kastikainen. Jukka oli ensin 2016 operatiivisessa työssä toteuttamassa käytännössä Forssan mallia. Sittemmin hän oli esittelemässä mallia kansallisessa rikoksentorjuntakilpailussa 2018. Rikoksentorjuntakilpailun voittajaksi raati valitsi Forssan mallin väestöryhmien välisen konfliktin sovittelusta, jonka toteuttivat Hämeen poliisilaitos ja Naapuruussovittelun keskuksen sovittelijat. Yhteisösovittelu oli Forssan kaupungin vastaus väkivaltaisiin yhteenottoihin paikallisten nuorten sekä vastaanottokeskusten asukkaiden välillä syksyllä 2016. Sovittelu tuotti tulosta: väkivalta loppui ja tilanne rauhoittui. Kansallisen kilpailun voittaja pääsi vielä edustamaan Suomea Euroopan rikoksentorjuntakilpailuun Wieniin. Jukka oli siellä yhdessä naapurustosovittelun edustajan kanssa esitelemässä mallia. Forssan malli voitti Euroopan rikoksentorjuntakilpailun 2018.