Ketjujen vaihdossa 23.6.2015 luovutettiin vallan symbolit uudelle presidentille Jari Kaunistolle. Läsnä tilaisuudessa oli 20 klubin jäsentä. Edellinen presidentti Kimmo Leino loi katsauksen menneeseen vuoteen ja totesi klubin toiminnan olevan aktiivista ja vakaalla pohjalla. Tänä rotarykautena klubi rekisteröityi virallisesti ja palkkasi työntekijän uuteen nuorten työllistämisprojektiin nimeltään The Goodfather. Jäsenistön osallistumisprosentti eri tapahtumiin oli yli 70, mikä on erittäin hyvä saavutus. Kimmo Leino totesi myös jäsenkehityksen olevan positiivinen, sillä klubin jäsenistö kasvoi kauden aikana kolmella ollen kauden päättyessä 55, joista viisi on kunniajäsentä.

Sepänhaan klubin tuleva presidetti Jari Kaunisto on juuri saanut käätyt kaulaansa nykyiseltä presidentiltä Kimmo Leinolta.

Sepänhaan klubin tuleva presidetti Jari Kaunisto on juuri saanut käätyt kaulaansa nykyiseltä presidentiltä Kimmo Leinolta.

Ketjujen vaihdossa Kari Österberg (vas) ja Kauko Korko

Ketjujen vaihdossa Kari Österberg (vas) ja Kauko Korko

Ketjujen vaihdossa Scandicin saunatiloissa 23.6.2015. Vasemmalta Tomi Repo, Sakari Sotka, Merja Augustin, Matti Ryyppö, Heta Saarinen (selin) ja Kari Tasala (selin)

Ketjujen vaihdossa Scandicin saunatiloissa 23.6.2015. Vasemmalta Tomi Repo, Sakari Sotka, Merja Augustin, Matti Ryyppö, Heta Saarinen (selin) ja Kari Tasala (selin)

Sepänhaan klubin tuleva presidentti Jari Kaunistole luovutetaan Presedinttipinssi.

Sepänhaan klubin tuleva presidentti Jari Kaunistole luovutetaan Presedinttipinssi.