Mitä rotarytoiminta on?

Rotary on eettisellä pohjalla toimiva kansainvälinen palvelujärjestö. 
Se perustettiin Chicagossa 23.2.1905 Paul Harrisin kokoonkutsumana.  Perustajat ottivat ensimmäiseksi tehtäväkseen kotikaupunkinsa liikemoraalin parantamisen.
Jo 1910 toiminta-ajatus laajentui ympäröivän yhteiskunnan kehittämiseksi, josta edelleen maailmanlaajuiseksi päämääräksi.

Rotary rantautui Eurooppaan 1911, kun Lontooseen perustettiin rotaryklubi.  Suomen ensimmäinen rotaryklubi perustettiin Helsinkiin 1.12.1926.  Viroon Rotary tuotiin 1930. Viron rotaryklubit ovat vuodesta 2000 lähtien kuuluneet Suomen rotaryorganisaatioon.  Nykyään rotareita on yli 1,2 miljoonaa järjestön noin 34 000 klubissa yli 200 maassa ja itsehallinto-alueella.

Suomessa on 300 ja Virossa 15 rotaryklubia.  Suomen klubeissa on noin 12 000 jäsentä.  Klubit kutsuvat jäsenikseen paikkakuntiensa hyvämaineisia ammattimiehiä ja -naisia.  Säännölliset muiden ammattiryhmien edustajien tapaamiset lisäävät ymmärrystä eri ammateista.  Samalla lisääntyvät  mahdollisuudet oman yhteiskunnallisen pääoman laajentamiseen.

Järjestönä Rotary on tullut tunnetuksi teoistaan.  Erityisesti maailmanlaajuiset nuorisovaihto ja humanitaariset hankkeet ovat muokanneet Rotaryn myönteistä kuvaa.  Rotary oli alkuun panevana voimana maailman terveysjärjestön 1985 aloittamassa hankkeessa hävittää polio maailmasta. Tähän hankkeeseen Rotary on kanavoinut yli 1,2 miljardia USD:a sekä runsaasti jäsentensä henkilökohtaista vapaaehtoistyötä.  Poliotapausten määrä on vähentynyt 99 % vuodesta 1988 alkaen.

Rotary Internationalin vuonna 1917 perustaman Rotarysäätiön toiminta-ajatuksena on hyvien asioiden edistäminen.  Varallisuudeltaan säätiö kuuluu maailman suurimpien  joukkoon.  Polion vastaiseen työhön sijoitettavien varojen lisäksi Rotarysäätiö rahoittaa opinto- ja humanitaarisiin ohjelmiin osallistuvia.

 Lue lisää tästä dokumentista …