Kenia-projekti

Simo Veistola  Sepänhaan Rotaryklubi:

Forssan Rotaryklubi ja Sepänhaan Rotaryklubi ovat luoneet Kenia-projektin, jossa  aktiivisena toimiijana on ollut myös Rotarypiiiri. Lisäksi monilta muilta rotaryklubeilta on tullut avustuksia hankkeeseen. Muita hankkeessa mukana olleita toimijoita ovat olleet ProKenia ry ja Forssan yhteislyseo.  Hanketta on rahoittanut ulkoasiainministeriö. Lue lisää..

Hankkeen tavoitteena on ollut kehittää Kenian maaseudun lukioihin malli, jossa koulut saadaan verkotettua internetin välityksellä muuhun maailmaan, tiedon lähteille ja kanssakäymiseen suomalaisten lukiolaisten kanssa.  Samalla koulut saadaan siirrettyä suoraan painetun oppikirjan vaiheen yli sähköiseen ympäristöön.

Mitä on tapahtunut?

Esimerkkinä Aninin lukio

Aninin lukio on Rift Valleyn reunalla oleva kolmensadan oppilaan lukio. Kun kävimme paikalla ensimmäisen kerran vuonna 2006, lukiossa ei ollut sähköä ja vain kaksi oppilasta rohkeni kertoa kokeilleensa kerran elämässään  tietokoneen käyttöä. Tietokoneen oli nähnyt vain muutama oppilas.  Muille tietokone oli vieras väline.

Vuonna 2007 lukiossa oli sähköt, tietokoneluokka ja internetyhteys.

Vuonna 2011

Kaikilla oppilailla ja opettajilla oli ”riittävät taidot”  tieto- ja viestintätekniilkan käyttämiseen. Tähän oli päästy siten, että kouluun oli
palkattu atk-opettaja, joka opetti oppilaita mm. iltaisin.

Vuonna 2012
Oppilaat pitivät powerpoint-esityksiä teemoista, joita he olivat tutkineet ongelmalähtöisen oppimisen periaatteilla. Muun muassa yhdellä ryhmällä oli esitys koulun hyvän juomaveden riittävyyden turvaamisen suunnitelmasta. Samana päivänä muutama oppilas oli Skype-yhteydessä suomalaiseen lukioon. Lukiossa toimii wifi.

Miten tähän oli päästy?

Lukion atk-hanketta on tuettu vuosittain muun muassa maksamalla kenialaisen atk-opettajan palkka. Suomalaisen yhteistyölukion tuella on kehitetty opetusta ja oppilaat ovat olleet yhteydessä keskenään internetin välityksellä ja jopa oppilasvierailuilla. Suomalaiset toimijat ovat vieneet Keniaan käytettyjä mutta päivitettyä tietokoneita, joita mm. Aninin koulu on ostanut.

Hankkeessa on mukana kolme muuta kenialaista lukiota, tietokoneita on ostanut kaikkiaan lähes sata kenialaista koulua. Kaikkiaan Keniaan on viety yli 1500 tietokonetta.Tietokoneiden vienti on tapahtunut siten, että rotarit keräsivät ensin alkupääoman, jolla hankittiin Englannista kontillinen päivitettyjä tietokoneita. Yhteistyötahona on toiminut IT Schools Africa. Keniassa koneiden jakamisen on hoitanut yhden lukion rehtori. Koulujen maksamilla rahoilla on voitu aloittaa uuden kontillisen hankkiminen.

Uutena konseptina lukioihin ollaan viemässä pilottihankkeena Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen Peda.net-oppimisalustaa. Tavoitteena on aikaan saada malli, jossa kenialaiset voivat tuottaa omaa sähköistä materiaalia.  Tähän pilottihankkeeseen ollaan ottamassa mukaan kaksi kenialaista tuhannen oppilaan lukiota, joiden oppilaat pääsevät hyvien arvosanojensa turvin suoraan yliopistoihin. Näiden lukioiden tulee vain ensivaiheessa saada atk-varustuksensa riittävän hyvään kuntoon, jotta oppimisalustan tehokas käyttö voi alkaa.

Mitä tämä seitsemänvuotinen taival osoittaa?

Tietotekniikan käyttötaidot ja -varustelu voidaan saada hyvin nopeasti asialliselle tasolle, vaikka lähtötaso olisikin esimerkiksi sähkötön koulu.

– Internetin ja sähköisten materiaalien järkevä käyttö voikehittää kehitysmaiden koululaitosta hyvin nopeasti.

– Muualta voi aina oppia uutta. Kenialaisessa koululaitoksessa on ihailtavaa johtokunnan ja vanhempien sitoutuminen oppilaitokseen. Kävelisitkö 15 kilometriä yhteen suuntaan johtokunnan kokoukseen? Vaikka koulujen ulkoiset puitteet eivät aina ole loistokkaat, muun muassa kokeellisuutta ei tarvitse unohtaa. Esimerkiksi eräässä kenialaisessa maaseutulukiossa oli hienoa seurata kemian kurssikokeen vaiheita itsenäisestä  laboratoriotyöskentelystä työselostuksentekemiseen.

– Rotariorganisaatio on luotettava ja tehokas toimija, jokapystyy saamaan laaja-alaista kehittymistä ilman suuria organisaatiokuluja.