Mielenkiintoinen seniorihaastattelusarja sai jälleen jatkoa tiistaina 4.12.2018, kun lääkäri Sakari Sotka istahti jäsenistön eteen kertomaan opiskelu- ja työurastaan. Sakarin lukiokaveriporukka oli miltei yhteistuumin päättänyt hakea lukion jälkeen Polille (Teknilliseen korkeakouluun) ja niinpä kirjoitusten jälkeen Sakarikin aloitti preppauskurssin, jonka edetessä Sakaria alkoi mietityttää, oliko ala itseä varten. Luonnontieteistä kiinnostuneena, hän päättikin laittaa hakupaperit myös lääketieteelliseen. Opiskelupaikka irtosi molemmista. Kesän aikana lääketieteellinen oli noussut ykkösvaihtoehdoksi ja Sakari päätti aloittaa siellä opinnot tammikuussa 1975. Jälkikäteen on kuulemma hieman harmittanut, ettei tullut vastaanotetuksi Polin opiskelupaikkaa ja kokeiltua opintoja siellä syyslukukaudella 1974.

Lääketieteellisessä opinnot alkoivat lukemalla n. 700 sivua saksankielistä anatomian kirjallisuutta ennakkotehtävänä ja pre-kliiniset opinnot kestivät ensimmäiset kaksi vuotta. Kliinisenvaiheen opinnot alkoivat vuonna 1978 ja nuori lääkärinalku siirtyi apulaislääkäriksi Mikkilän mielisairaalaan. Vuonna 1979 Sakari palasi kotikaupunkiin, työskennellen eri osastoilla Forssan sairaalassa. Seuraavaksi tie vei uusien kokemusten perässä työskentelemään pääkaupunkiseudun terveyskeskuksiin. Lääkäriksi Sakari valmistui vuodenvaihteessa 1980-81. Valmistumisen jälkeinen ensimmäinen työpaikka oli Keravan terveyskeskuksessa, josta Sakari siirtyikin Lahden Hennalaan lääkintä Reserviupseerikouluun. Kokelasajan loppupuolella tapahtui ensimmäinen kosketus privaattilääkäriasemaan, kun Sakari piti iltavastaanottoa Helsingin Lääkärikeskuksen Punavuoren asemalla.

Armeijan päätyttyä toukokuussa 1982 nuori perhe päätti tulla kesänviettoon Sakarin kotipaikkaan Forssan Kaukolaan ja työpaikaksi valikoitui terveyskeskus ja Forssan Työterveyspalvelut. Tuon työn tarpeellisuus ja merkityksellisyys jäi nuorelle lääkärille mieleen. Kesän loputtua Keravan terveyskeskuksessa aukesi virka, johon Sakari valittiin. Keravalla ja Forssassa työskennellessään Sakari kävi tapaamassa vanhaa opiskelijakaveriaan, joka oli perustanut Helsingin Kannelmäen Lääkärikeskuksen. Tuo vierailu oli innoittava ja kun Forssan Työterveyspalvelut eivät lähteneet mukaan laajennus- ja kehityssuunnitelmiin, Sakari päätyi suunnittelemaan oman lääkärikeskuksen avaamista kollegansa Petri Järvisen kanssa. Terveysalalla työskennelleet vaimotkin otettiin mukaan omaan yritykseen, toinen hoitamaan laboratoriota ja toinen fysioterapeutiksi. Näin syntyi Puistolinnan Lääkäriasema, joka avasi ovensa Puistolinnan kiinteistöön 24.9.1984.

Sakari Sotka kertoi uransa vaiheista.

Yrityksen perustaminen lupahakemuksineen ja rahoituskuvioineen oli haastavaa ja työntäyteistä aikaa. Kirjanpito ja markkinointi toivat lisähaasteita, joiden ratkomiseen hankittiin asiantuntija-apua. Lääkäriaseman ensimmäinen aamu on piirtynyt Sakari muistiin jännittävänä ja hiljaisena. Nopeasti asiakaskunta kuitenkin kasvoi ja myös paikalliset kollegat tottuivat uuteen toimijaan. Hiljalleen liiketoiminta kasvoi, vuokratilat siirtyivät yrityksen omaisuudeksi ja niitä laajennettiin, jolloin investoitiin mm. röntgenlaitteisiin. Yrittäjänä ja täyttä vastaanottoa pyörittävänä lääkärinä elämä oli kiireistä, mutta rotaryveli Jaakko Ylisen opastamana lenkkipoluilta löytyi työlle tasapainoa. Samoin rotarytoiminnasta, kun Sakari liittyi Sepänhaan jäsenistöön vuonna 1986, verkostoituen ja yhteistyökuvioita luoden.

90-luvun laman alla yritys laitettiin myyntiin. Ostajana oli laajentumisstrategiaansa toteuttava Helsingin Diakonissalaitos. Sakari jatkoi Forssan yksikössä toimitusjohtajana. Lamaa edeltävät vuoden olivat hyviä, iso talo tarjosi kouluttautumismahdollisuuksia ja verkostoitumista – hommat rullasivat. Lama tuli kuitenkin viivellä Forssaan ja koetteli erityisesti Helsingin yksikköä. Sakari päätti jättäytyä toimitusjohtajan roolista ja keskittyi lääkärintyöhön. Forssan yksiköstä Diakonissalaitos luopui lopulta yrityskaupan myötä ja aseman sai uusien omistajien myötä nimekseen Mediris.

Vuonna 2005 Sakari siirtyi Someron Lamminniemikotiin ylilääkäriksi. Haastava tehtävä, jossa pyrittiin löytämään toiminnalle uusia kohderyhmiä. Samaan aikaan vanha työpaikka Mediris siirtyi Terveystalon omistukseen ja Sakari ryhtyi muutaman kollegan kanssa pohtimaan oman lääkärikeskuksen perustamista. Suunnitelmia vietiin jo melko pitkälle ja toimipisteelle oli jo paikkakin katsottuna. Valitettavasti tuossa vaiheessa Sakari sairastui vakavasti ja pitkän sairausloman jälkeen Sakari päätti siirtyä työskentelemään vain osa-aikaisesti. Eläkkeelle Sakari olisi voinut siirtyä jo helmikuussa 2017, mutta ainakaan vielä stetoskooppia ei ole ripustettu naulaan.