Kaudella 2017-2018 PP Heikin lanseeraama mielenkiintoinen seniorihaastattelusarja sai jatkoa, kun Ruotsin Hannu kertoi kokousväelle uransa vaiheista tiistaina 11.9.2018. Hannu aloitti puheenvuoronsa muistellen lyhyesti myös armeija-aikojaan, sekä erityisesti reserviupseerikoulun tuomaa nostetta, jonka Hannu mainitsi yhdeksi urapolkunsa kohokohdista. Armeijan jälkeen Hannu työskenteli Turun satamassa, jossa joskus hieman kurjissa kelioloissa työskennellyt nuori mies päätti sisukkaasti, että opiskelemaan on mentävä. Alkuperäinen suunnitelma rakennusmestarin pätevyyden hankkimisesta vaihtui perhetilanteen vuoksi kauppaopisto-opinnoiksi, jonka jälkeen tie vei lasiliike Lasiluotoon konttoritöihin ja huolinta-asioiden pariin. Lasiluodosta urapolku jatkui Hankkijalle, LVI-puolen myyntitehtäviin.

Hankkijan työsuhteen myötä Hannu siirtyi ensin Loimaalle huolehtimaan LVI-liikkeestä vuonna 1973, josta edelleen Forssan liikkeen myyntipäälliköksi vuonna 1978. Melko värikkäiden vaiheiden jälkeen Hannu siirtyi 80-luvun alussa Huittisiin Hankkijan projektitehtäviin, jonka yhteydessä Hannu päätti etsiä uusia haasteita Hankkijan ulkopuolelta. Itsekin Hankkijalla aikoinaan työskennellyt Seppo Viitanen oli Sammossa aluejohtajana, ja pian Hannukin löysi itsensä Sammon konttorista. Sammon Forssan konttorissa työskentelyn lisäksi Hannu työskenteli Sampo-uransa aikana myös Salon konttorissa. Seuraavien vuosien aikana Hannu oli mukana monessa isossa muutoksessa, mm. vuoden 2001 Leonia -kaupan jälkeisissä isoissa myllerryksissä ja lopulta vuonna 2004 tapahtuneessa If -fuusiossa. Sampo-uransa Hannu lopetti vuonna 2004, jonka jälkeen hän siirtyi auttamaan tytärtään Johannaa ja vävyään Jarkkoa heidän perustamaansa Kiinteistömaailman konttoriin Forssassa. Hannun vakuutusyhtiö- ja pankkialan asiantuntemus, sekä hyvä paikallistuntemus verkostoineen olivat avuksi nuorille yrittäjille. Virallisesti eläkkeelle Hannu jäi vuonna 2008.

Hannu Ruotsi kertomassa urataipaleestaan.

Armeijassa koettujen onnistumisten lisäksi Hannu listasi uransa kohokohtiin myös ensimmäisen oman työhuoneensa Hankkijalla. Haasteelliseksi uravaiheeksi Hannu koki pankkialan tehtävät. Ns. vanhaa Sampoa Hannu muistelee lämmöllä. Siellä asiakas oli todellakin numero yksi ja sitä filosofiaa tuki myös Sammossa noudatettu luottamuksen ja molemminpuolisen arvostamisen kulttuuri. Hyvän esimiehen tunnusmerkiksi Hannu listasi esimiehen kyvyn huolehtia samanaikaisesti niin henkilöstöstä, asiakkaista kuin omistajien edustakin. Kaikki osapuolet ovat tärkeitä ja oikeat tavat toimia on esimiehen kyettävä löytämään.

Työnsä vastapainona Hannulla on uransa aikana ollut liikunta. Lempilajeikseen Hannu mainitsi hiihdon, curlingin sekä sosiaalista elämää tukevan golfin. Myös yhdistystyö on ollut tärkeä voimavara Hannulle. Rotariutta Hannu on pitänyt itselleen hyvänä foorumina verkostojen laajentamiseen ja hyvien ystävien säännölliseen tapaamiseen. Kaupunkiin muuttavalle rotarytoiminta on Hannun näkemyksen mukaan erittäin hyvä tapa tutustua uusiin ihmisiin.