Tammikuun viimeiseen viikkotapahtumaan saimme vieraaksemme Someron kouluilla työskentelevän koulukuraattorin Sari Ojuvan. Sari esitteli vuonna 2016 somerolla käynnistyneen ZempPari -hankkeen, joka perustuu MLLn Varsinais-Suomen piirin kaveritoimintaan ja jonka nimen ovat ideoineet nuoret. Kyseessä on uudenlainen tapa tukea yläkoululaisten opiskelua. Aikaisemmin apua ja tukea opintoihin pyydettiin kaverilta, aikataulujen salliessa vanhemmilta ja tukeuduttiin koulujen vähäisiin tukiopetusmahdollisuuksiin. ZempPari -hanke luotiin lisätyökaluksi, jolla haluttiin opintojen helpottamisen lisäksi luoda mahdollisuuksia kaverisuhteille ja verkostoitumiselle. Kohteena ovat siis yläkoululaiset, joiden opintoja tukemaan ja ohjaamaan koulutetaan lukiolaisia. Ohjaajakoulutuksen saanut lukiolainen ja yläkoulun oppilas muodostavat työskentelyparin = ZempParin. ZempPari -hankkeen tavoitteena on luoda yläkoululaiselle turvallinen, koulunkäyntiä tukeva suhde, joka ehkäisee ongelmien kasautumista ja tukee sosiaalisten verkostojen luomista. Lisäksi hankkeen punaisena lankana on tuottaa ammatillisesti ohjattua ja ennaltaehkäisevää toimintaa, lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi.

Sari Ojuva kertoi ZempPari -hankkeesta.

ZempPari -koulutuksen saanut lukiolainen ohjaa ja neuvoo tukea tarvitsevaa yläkoululaista koulutehtävissä ja kokeisiin valmistautumisessa. Lukiolainen saa monipuolisen koulutuksen ja sitoutuu vaitioloon kirjoittamalla vaitiololupauksen. Näin lukiolainen saa pintakosketuksen myös työsopimuksen ehdoista ja käytännöistä. Lukiolainen saa myös suoritetusta MLLn kaveritoiminan koulutuksesta todistuksen, sekä ZempParina toimimisesta työtodistuksen. Toiminta on osa lukio-opintoja ja vastaa yhtä kurssia.  Lukiolaiselle toiminta mahdollistaa vapaaehtoistoimintaan tutustumisen ja antaa käytännön kokemusta tulevaisuuden ammattia varten (esim. kasvatus ja sosiaaliala). Toiminnan kautta saa onnistumisen kokemuksia, rohkeutta toisen nuoren kohtaamiseen ja ohjaamiseen, sekä kynnys liittyä mukaan vapaaehtoistoimintaan madaltuu = syntyy uusia tulevaisuuden vapaaehtoisia ja yhdistysvaikuttajia.

Yläkoululaiselle toiminta avaa kanavan saada vinkkejä opiskelutekniikoista, apua sekä tukea kouluarvosanojen korottamiseen ja työkaluja koulumotivaation vahvistamiseen. ZempPari -kaveri voi auttaa löytämään rohkeutta sosiaalisiin tilanteisiin vertaistuen ja arjen neuvojen myötä. Tärkeitä ovat myös yhdessä onnistumisesta ja oivaltamisesta saatavat ilon, sekä onnellisuuden tunteet.

Lukiolainen ja ohjattava yläkoululainen tapaavat kymmenen kertaa. Kahdeksan tapaamista on tarkoitettu opiskeluun ja neuvontaan. Kaksi tapaamisista on tarkoitettu mukavaan yhdessä tekemiseen ja viihtymiseen, joiden tarkoituksena on antaa työkaluja sosiaalisiin tilanteisiin ja luoda mahdollisuudet jopa pitkäaikaisten kaveruuksien syntymiselle. Näiden kahden viriketapaamisen kustannuksiin hanke on saanut tukea muun muassa Rotareilta ja Lions Clubilta.  Hanketta tehdään eri tahojen yhteistyönä, mukana ovat sivistystoimi, nuorisotoimi, MLL, Someron Rotaryklubi (2016-2017), LC Somero ja K-Supermarket Härkätie. Levinnyt Porvoo, Hyvinkää ja Vantaa. Kolmen toimintavuoden aikana ZempPariin on osallistunut 37 ZempParia, kysyntää olisi ollut enemmänkin, mutta opiskelukiireiden vuoksi lukiolaisia saadaan mukaan vain rajallinen määrä.

Sepänhaka kiittää Sari Ojuvaa, Someron Rotaryklubin Hannu Simströmiä ja Merja Klemolaa tarjotusta mahdollisuudesta tutustua tähän hienoon hankkeeseen. Kevään aikana tulemme selvittämään, miten Sepänhaka voisi olla toiminnassa mukana.