Piirimme syysseminaari järjestettiin tänä syksynä Nauvossa, 8.9.2018, Nagu Rotaryklubin toimesta. Tapahtumapaikkana oli Nauvon vierasvenesataman tuntumassa sijaitseva Framnäsin nuorisoseurantalo. Seminaarin lisäteemana oli Itämeri, kauden 2018-2019 Ole Innostaja –teeman ohella. Isäntäklubi oli järjestänyt monipuolisen ohjelman, joka huomioi tänä vuonna myös avecit. Aveceille oli järjestetty kokouksen ajaksi omaa ohjelmakokonaisuutensa.

Tervetuloa syysseminaariin!

Tilaisuuden aluksi Nagu Rotaryklubin presidentti Tina Pettersson-Mäki käytti puheenvuoron kertoen pienestä, mutta hyvin aktiivisesta klubistaan. Rotaryt ovat melko näkyvästi esillä Nauvossa, sillä jopa 4% nauvolaisista on rotari.  1989 perustetun klubin jäsenyydet ovat pitkiä ja klubi on onnistunut jäsenhankinnassa hyvin myös lähimenneisyydessä. Isäntäklubin presidentin puheenvuoron jälkeen Nauvon kaupunginjohtaja Patrik Nygrén esitti kaupungin tervehdyksen seminaariväelle. Kaupungintervehdyksen jälkeen DG Risto Suviala kertasi piirin tavoitteet ja teeman kaudelle 2018-2019, sekä kertoi Rauha ratkaisee –teeman kuuden kohdan toimenpideohjelmasta.

Nauvon syyseminaarin avaus. (Kuva: Pentti Aspila)

DGn jälkeen PAG Leo M.J. Koski kertoi terveiset Toronton Maalmankonventiosta, johon hän osallistui kesäkuussa 2018. Erityisen mielenkiintoinen puheenvuoro niille läsnäolijoille, jotka suunnittelevat osallistumista 1.-5.6.2019 Hampurissa järjestettävään maailmankonventioon, sillä Kosken esitelmä sisälsi käytännönvinkkejä konventioon osallistumiseen. Kosken osuuden jälkeen DGE Heidi Cavén kertoi Hampurin maailmankonventioon liittyvistä järjestelyistä ja esitteli lyhyesti konvention ohjelmaa. Heidi muistutti, että matkavaraukset ja erityisesti hotellivaraukset kannattaa tehdä mahdollisimman pian.

DGE Heidi ja syysseminaariosallistujat

Heidin puheenvuoron jälkeen PP Hannu Määttänen kertoi kuulijoille Polio Plus –ohjelman kuulumiset ja tilannekatsauksen. Kansainvälinen poliopäivä on 24.10. ja piiri toivoo, että lokakuun aikana jokaisen klubin ohjelmassa tai tapahtumassa tämä asia huomioitaisiin. Tärkeä, järjestömme kansainvälisestikin merkittävä hanke, jotta polio saataisiin lopullisesti kitkettyä maailmasta.

Lisäksi seminaariväki sai PDG Pentti Aspilan presentaation myötä päivitettyä tietoa piiriapurahoista. Pentti korosti Rotarysäätiön turvallisuutta lahjoittamisessa – varat menevät kohteisiin. Kauden 2018-2019 apurahoista päätöstä vielä odotellaan, myönnettyjen apurahojen käyttäminen hankkeissa tulee olemaan mahdollista kesään 2019 asti. PAG Tapani Kaarlas jatkoi varainkeruutapoja esittelemällä, jonka jälkeen PDG Rune Eklund muistutti klubipresidenttejä klubin ajantasaisen toimintaohjeen olemassaolon tärkeydestä. Syysseminaarin yhteydessä järjestettiin myös piirimme vuosikokous, DG Risto Suvialan vetämänä. Sepänhaka kiittää Nagu Rotaryklubia vieraanvaraisuudesta.

DG Risto Suviala avaamassa vuosikokousta