Tiistaina 18.9. esitelmävuorossa oli Maaria Silvius, joka kertoi meille koulutuskuntayhtymän (LHKK) kuulumisia. Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä on viiden Kanta-Hämeen kunnan, Someron ja Urjalan omistama konserni, joka järjestää ja myy osaamisen kehittämistä. Oppilaitoksina toimivat tutkintoihin valmistava Forssan ammatti-instituutti ja mm. yrityksille räätälöityjä koulutuksia ja yhteishankintakoulutuksia tuottava Faktia Oy. Koulutusalan lakimuutos on tuonut toimintaan suuria muutoksia, mutta Maaria näkee ne opiskelijan ja myös lopulta tulevien työnantajien kannalta erittäin positiivisena. Laki edellyttää koulutuksen järjestämistä yksilöllisesti suunniteltuna. Tämä vaatimus on perusteltua ja se tuottaa parempia tuloksia. Koulutuksen suorittaminen ei enää perustu ajalliseen kestoon ja ryhmämuoto-opiskeluun, vaan henkilökohtainen suunnitelma takaa opiskelijalle paremmat mahdollisuudet opiskella omaa oppimista tukevassa aikataulussa ja myös keskeytysriskiä saadaan paremmin hallittua.

Käytännössä oppilaan koulutus on rakennettu osaamismoduleina, joita opiskelijat valitsevat yhteiseltä koulutustarjottimelta. Vastuuopettaja ohjaa modulien valintaa, tukien yksilöllisen opiskelupolun rakentamista yhdessä opiskelijan kanssa. Näin pystytään huomioimaan opiskelijan vahvuudet ja tarjoamaan yksilöllisiä tukitoimia opiskelijalle haastavilla osa-alueilla. Lähiopetusta voidaan järjestää niin paljon, kuin opiskelijalle on tarpeellista ja työelämään ei päästetä, ennen kuin osaaminen on tarvittavalla tasolla. Vastuuopettajat mittaavat työelämätaitoja mm. näyttökokein.

Maaria silvius kertoi LHKKn kuulumisia.

Uudesta, yksilöllisestä opintosuunnitelmamallista hyötyy myös työelämä, sillä uusi tapa mahdollistaa monipuolisen osaamisen rakentamisen ja koulutuksen tarjoaja on mukautuvampi huomioimaan työelämän erityistarpeet. Koulutus mukautuu työvoiman vaatimusten tarpeisiin. Koulutuskuntayhtymässä tehdäänkin samalla ahkerasti töitä seudun työelämän tarpeiden selvittämiseksi, jotta osataan kouluttaa oikeanlaisia osaajia. Seudun yritysten rekrytointitarpeita ja henkilöstölle asetettuja osaamisvaatimuksia kartoitetaan ja muotoillaan yksilöllistä koulutusta yksittäisten yritysten osaamistarpeita vastaavaksi, unohtamatta tutkinnon perusteita. LHKKn strategian kärkenä on olla mukana tukemassa omalla toiminnallaan seudun elinvoimaa. Koulutuksen pitää johtaa tutkinnon suorittamiseen, sekä opiskelijoiden työllistymiseen, yrittäjäksi ryhtymiseen tai valmistaa opiskelijoita jatko-opintoihin. Aikuisten määrää opiskelijoina pyritään nostamaan, jotta parannettaisiin seudun matalaa koulutustasoa. Lisäksi tavoitteena on lisätä yrityskohtaisia toteutuksia ja mahdollistaa enemmän oppisopimuskoulutusta.

Maarian puheenvuoro herätti kokousväen keskuudessa hyvää keskustelua ja lisäsi tietämystä LHKK:n tarjoamista palveluista ja yhteistyömahdollisuuksista.