Lika Olika

 

KORONAN YLI KAHDEKSI VUODEKSI KESKEYTTÄMÄ SEPÄNHAAN ROTARYKLUBI RY:N JA USKELAN ROTARYKLUBI RY:N YHTEISHANKE KOULUKIUSAAMISEN VASTAISEN LIKA OLIKA®-MENETELMÄN PILOTOIMISEKSI SUOMENKIELISISSÄ KOULUISSA ON PÄÄSSYT UUDELLEEN VAUHTIIN

Lika Olika®
Lika Olika® – menetelmä perustuu kehittäjänsä Mary Juuselan – ruotsin-suomalaisen perheen intialaisen ottotyttären – tutkimukseen ”Stulen identitet”, joka esiteltiin Mondiale Pour l’Education Prescolaires- maailmankongressissa, Washingtonissa vuonna 2015. Tutkimus on tehty vuosina 2003 – 2013, jolloin Mary seurasi 700 ruotsalaisperheen arkea 40 kunnassa vieraantumisen, vihamielisyyden ja rasismin suhteen. Hän tutki perheitä yksilöinä ja suhteessa toisiinsa lasten, vanhempien ja perheiden näkökulmasta.
Mary Juuselan kehittämä menetelmä auttaa oivaltamaan ja tunnistamaan sekä antamaan työkalut tilanteissa, jossa kiusaamista, syrjintää ja vieraantumista tapahtuu. Tuottaakseen pitkäaikaisen vaikutuksen oppilas- ja koulutasolla, koulutus räätälöidään menetelmään pohjautuen koulukohtaisesti. Lika Olika® mittaa lyhyt- ja pitkäkestoisia vaikutuksia analyysien avulla työn aikana että sen jälkeen, ja koulun johdolle tehdään loppuraportti työn päätyttyä.

Lika Olika menetelmän
kehittäjä Mary Juusela Kuva: Lassi Puhtimäki

 

Lika Olika®-menetelmä perustuu neljään kantavaan voimaan ja prosessiaskeleeseen, joiden kaikkien päämääränä on myönteinen vaikutus asenteisiin, puolueellisuuden vähentäminen ja suvaitsevuuden sekä uteliaisuuden lisääminen. Henkilöstölle ja oppilaille annetaan tilaisuus kyseenalaistaa itsensä, asenteensa ja tuntemuksensa suhteessa siihen miten ne vaikuttavat sekä omaan että muiden elämään, mahdollisuuksiin ja tulevaisuuteen. Prosessin vaiheet ovat:

1 YMMÄRRYS – erilaisuudesta ja samankaltaisuudesta
2 TIETO – ulkopuolelle jäämisestä ja sen vaikutuksista
3 TYÖKALUT – ihmisten välisen kitkan käsittelemiseen
4 TOIMINTA – tahto aloittaa teot

Lika Olika®-menetelmää on käytetty noin 200 ruotsalaisessa ja ahvenanmaalaisessa peruskoulussa ja lukiossa ja kaikkiaan noin 50 000 lasta nuorta ja aikuista on käynyt läpi koulutusmenetelmän.

Lika Olika® pilotoidaan Forssan Keskuskoululla ja Hermannin yläasteella Salossa

Hankkeen tavoitteena on luoda myönteiset ja kestävät toimintatavat, jotka ehkäisevät koulukiusaamista ja parantavat terveyttä ja tasa-arvoa. Samalla se toimii koko maan pilottina suomenkielisille kouluille.

Sepänhaan Rotaryklubi ry ja sen The Goodfather® -hanke sekä Uskelan Rotaryklubi ry Salosta toimivat pilotissa Lika Olikan yhteistyö-kumppaneina. Rotariklubit ja niiden yhteistyökumppanit vastaavat pilotoinnin kustannuksista, lisäksi rotarit hoitavat mittavan koulutusmateriaalin ja raporttien käännöstyön ruotsista ja osin englannista suomen kielelle. Klubit myös avustavat käytännön järjestelyissä ja antavat tulkkausapua ja -tukea sekä osallistuvat tarpeen mukaan koulutustilaisuuksiin.

Päätös hankkeen uudelleenkäynnistämisestä tehtiin keväällä ja pilotointi kouluilla käynnistyi elokuussa

Kysely- haastattelu-ja koulutusmateriaalien käännöstyö aloitettiin välittömästi uudelleen käynnistyspäätöksen jälkeen ja pilotointi-työ käynnistyi kouluilla elokuussa henkilökunnalle ja oppilaille suunnatuilla esikyselyillä ja haastatteluilla. Ensimmäiset koulutuspäivät kouluilla olivat 19-21. syyskuuta ja koulutukset jatkuvat marraskuussa, jolloin järjestetään myös koulutustilaisuus huoltajille ja vanhemmille. Työtä syvennetään erilaisin harjoituksin ja mittauksin. Lopuksi työn tulokset arvioidaan ja luodaan kohdennetut jatkosuositukset ja – suunnitelma.

Perimmäisenä tavoitteena on mahdollistaa Lika Olika-menetelmän soveltuvuus koulukiusaamisen vastaiseen työhön myös suomenkielisissä kouluissa.

Lisää Lika Olikasta ja Lika Olika menetelmästä https://www.likaolikametoden.se/fi/

 

Henkilökunnan koulutustilaisuus Forssan keskuskoululla Kuva: Lassi Puhtimäki