Olimme yhdessä Forssan klubin kanssa verailulla Jokioisten Maanrakennuksella 12.5. Hallituksen puheenjohtaja ja yhtiön perustaja Raimo Kalliola kertoi ensin meille yhtiön historiasta ja kehityksestä yhden kaivurimiehen 1974 alkaneesta toiminnasta 15-20 mil.€/vuosi maanrakennusyhtiöksi. Toimitusjohtaja Marko Tuomola jatkoi nykytilanteesta. Päämarkkina on pääkaupunkiseudulla ja toiminta jakautuu talonrakentamisen maatöihin, alueviemäröintiin, rakennusten perustuksiin sekä katu- ja kunnallistekniikkaan. Yhtiö työllistää 15 toimihenkilön ja 50 työntekijän lisäksi 30-50 alihankkijaa, yhteensä 120 henkilöä vuoden aikana. Markkinoinnin terä on maine hyvänä ja luotettavana projektien hoitajana. Henkilöstöstä ja sen terveydestä sekä kouluttautumisesta pidetään esimerkillisesti huolta ja työsuhteet ovat pitkiä. Hienolta kuulosti. Kiitokset Raimolle ja Markolle sekä menestystä jatkossakin!

 

Jokioisten Maanrakennus 1

Rotarit valmiina vierailuun.

 

Jokioisten Maanrakennus 5

Tj Marko Tuomola kertomassa Jokioisten Maanrakennuksen toiminnasta

 

Jokioisten Maanrakennus 3

Vilkasta keskustelua. Hallituksen pj Raimo Kalliola vastailee.

 

Jokioisten Maanrakennus 4

Ja alasin on luovutettu kiitoksena hienosta vierailusta