Sepänhaassa otettiin tiistaina 20.11. varaslähtö jouluun, kun viikkotapahtuma vei jäsenistön hyväätekevän huutokaupan tunnelmiin. Huutokaupan tuotot ohjataan lyhentämättöminä Joulupuu -keräykseen, jonka taustalla Forssan seudulla toimii Forssan Seudun Nuorkauppakamari. Joulupuu -keräyksen ajatuksena on tuottaa jouluiloa seudun 0-18 -vuotiaille lapsille ja nuorille, jotka ovat lastensuojelun piirissä, huostaanotettuina, sijaisperheessä, lastenkodissa tai muutoin perhetilanteen vuoksi jäisivät ilman joulumuistamista. Joulupuu -keräys mahdollisti Sepänhakalaisille mahdollisuuden auttaa kohdistetusti ja paikallisesti.

Huutokauppakohteet esittelyssä

Muutamia jäsenistöön kuuluvia kontaktoitiin lokakuussa ja tiedusteltiin halukkuuta lähteä mukaan tempaukseen. Huutokauppakohteita kertyikin todella upeasti, kun jäsenet puolisoineen halusivat lähteä mukaan auttamaan. Kohteiden joukosta löytyi niin uniikkeja käsitöitä, kuin myös huutajalle itselleenkin hyväätekeviä tuotteita, kuten terveydenhoitoon liittyviä lahjakortteja yms.

Erilainen kokousohjelma oli houkutellut viikkotapahtumaan ilahduttavan paljon jäsenistöä ja kaikki tutustuivat huutokohteisiin suurella mielenkiinnolla ennen varsinaisen tapahtuman alkua. Valitettavasti pressa Heta ja sihteeri Kari olivat molemmat estyneitä osallistumaan, mutta PP Hessu ja meklarina toiminut TGF-tiimin Jussi hoitivat tilaisuuden järjestelyt kerrassaan upeasti. Huutokauppa eteni rivakkaan tahtiin ja jäsenistöä kannustettiin lempeästi hellittämään lompakonnyörejä. Tuloksena oli kerrassaan upea kokonaistulos, josta yhdistyksemme saa olla erittäin ylpeä ja tyytyväinen. Pukinkontin täyttöä hankitaan paikallisista kaupoista ja yrityksistä heti joulukuun alussa ja lahjat annetaan Forssan Seudun Nuorkauppakamarille eteenpäin toimitettavaksi.

Meklarointi käynnissä

Suurkiitokset kaikille tempaukseen osallistuneille lahjoittajille ja huutajille!