Lumipyryltä neuvotteluhuoneen suojaan löytäneet rotaryt saivat tiistaina 5.2. vieraakseen TGF-koordinaattorimme Heidi Sipilän. Syksyn aikana hankkeen taustalla on tapahtunut mukavasti, kun yhteistyövirityksiä on valmisteltu niin ministeriöiden kuin muidenkin tahojen suuntaan alullaan olevan LikaOlika -laajennuksen osalta. Ovenavausten ja työllistymiskokeilujen saralla on ollut hieman hiljaisempaa, mutta kevään saapuessa työryhmä on luvannut uurastaa myös niiden parissa.

Hymyileväinen Heidi kertoi TGF-kuulumisia

Helmikuun 2019 alussa tilanne on numeroiden valossa seuraava:

  • Ovia on avattu 81 yritykseen ja yhteisöön, josta projektiin on lähtenyt mukaan 59 yritystä ja yhteisöä.
  • Yrityksiin ja yhteisöihin on ohjattu noin 130 nuorta.
  • Työkokeiluja ja työllistymisiä on koossa yhteensä 100 – hieno saavutus!

Ohjausryhmän helmikuussa pitämässä palaverissa on sovittu kevään teemoiksi seuraavaa

  • Työelämäkoulutuksen jatkaminen lukiossa ja muissa alueen kouluissa.
  • Hankkeen laajentaminen koulukiusaamisen ehkäisyyn – LikaOlika -yhteistyöhanke etenee.
  • The GoodFather -konseptin näkyvyyden lisääminen.

TGF-projektiryhmän kevät tulee olemaan aktiivinen ja inspiroiva, rotaryvuotemme teeman mukaisesti. Sepänhakalaiset kiittävät työryhmää ja Heidiä hyvin sujuneesta syksystä ja talvesta.