Rotaryvuoden kolmannen viikkotapahtuman myötä otimme käyttöön Scandic Forssan uudistuneet kokoustilat. Jäsenistö saapui lounaskokoukseen uudenkarheaan Molski-neuvottelutilaan, joka sijaitsee hotellin ensimmäisessä kerroksessa, Ravintola Villan takaosassa. Kokousvieraaksemme saapui AG Mikko Lindeman, joka tapasi ennen viikkokokousta hallitusta, valmistellen klubiamme näin syyskuun alussa koittavaan DG Risto Suvialan vierailuun.

Viikkokokouksen aluksi vietettiin hiljainen hetki heinäkuun 14. päivä poisnukkuneen kunniajäsenemme Raimo Anderssonin muistoksi. Klubin perustajajäseniin kuuluneen Anderssonin muistokirjoituksen löydät nettisivuiltamme.

Lyhyen tiedotusosuuden jälkeen AG Mikko kertoi piirin viimeisimmät terveiset, muistutti tulevista tapahtumista ja kertasi vuoden teemat (”Be The Inspiration” ja ”Rauha ratkaisee”, sekä niihin liittyvät erikoistapahtumat. Piirin syyskausi starttaa 8.9. Nauvossa järjestettävällä syyskonferenssilla. Rauha ratkaisee -teemaa tukevat tammikuussa järjestettävä kirjoituskilpailu peruskoulun 9. luokan oppilaille, sekä helmikuuussa 2019 Turussa järjestettävä Rauhankonsertti, joka on myös osa Sepänhaan kevään 2019 ohjelmaa.

AGn puheenvuoron jälkeen klubipresidentti Heta esitteli syyskauden 2018 ohjelman ja kertasi toimintasuunnitelmassa listatut tavoitteet. Ohjelmaa on rakennettu yhteistyössä ja jäsenistöä kuunnellen, pyrkien huomioimaan piirin tavoitteet ja toiveet. IC ja aluetoimintaa pyritään tehostamaan, jotta rotarytoiminta saa arvoistansa näkyvyyttä ja voimme yhdessä hyödyntää jäsenistön erikoisosaamista alueemme hyväksi.

Syksyn ohjelma sisältää raikkaita tuulahduksia nuorisovaihtoasioihin liittyen, mielenkiintoisia yritysvierailuita, mahdollisuuksia oppia uusia taitoja, elämyksiä, huippuluennoitsijoita, asiantuntijoiden näkemyksiä ja kokemuksia sekä perinteikkäitä kohtaamisia vanhaa vaalien. Heikin kaudella lanseratut, erityisesti nuorille jäsenille suunnatut seniorihaastattelut saavat jatkoa hieman muokatulla agendalla  ja niiden rinnalle ollaan tuomassa nuorten yrittäjien ensiaskeleita esittelevä puheenvuorokokonaisuus. Paljon ehditään ennen joulutaukoa kokea.

 

AG Mikko Lindeman kertomassa piirin terveisiä rotaryvuoden aluksi