Klubimme kokoontui pitkästä aikaa iltakokoukseen, joka toteutettiin vierailemalla Tyrinselän tuulivoimalassa. Helmikuinen iltakokous tapahtui pimeän aikaan, mutta näimme ja koimme ydinasiat hienosti. Illan isäntänä toimi Kari Tasala, joka oli ollut mukana projektissa rakennusvaiheesta alkaen. Kari kertoi rakennusvaiheeseen liittyen mm. melkoisista logistiikkahaasteista, kun 60-metriset lavat toimitettiin korpialueelle tehtyä metsäautotietä pitkin. Alue kuulemma kuvattiin lennokeilla ennen varsinaiselle metsäautotielle menoa ja ylipäänsä huomioitiin asioita, joihin maallikon ei tarvitse elämässään varautua.

Vierailijoita Tyrinselän voimalan juurella, jossa yllätys yllätys, tuuli melkoisesti

Tuulivoimalan mittasuhteet ovat haastellisia hahmottaa juurella seisten. Runko on 140 metriä korkea ja lavat noin 60 metriä pitkät, jotka peittävät pyöriessään kolmen jalkapallokentän kokoisen alueen. Voimala on suunniteltu siten, että ääni ohjautuu ylös ja alas, joten voimalan juurella pyörintä-ääni kuuluu selvästi, mutta jo sadan metrin päässä ääni vaimenee voimakkaasti.

Voimalan nimellisteho on 3 megawattia yhtä voimalaa kohden, joita Tyrinselällä on kaikkiaan neljä. Laskennallinen kokonaiskapasiteetti on siis 12 megawattia. Voimalassa on melkoisesti automatiikkaa ja hydrauliikkaa, jonka avulla mm. lapojen suuntaa ja lapakulmia säädetään jatkuvasti optimaallisen tuotannon aikaansaamiseksi. Tyrinselän tuulivoimalan kokonaisinvestointikustannukset olivat 26 M€.

Tuulivoimalan jyhkeyttä Tyrinselällä. Lapayksikön suuren koon vuoksi oli vaikea hahmottaa, että lavat ovat 140 metrin korkeudessa. Detaljina mainittakoon, että lapayksikön perässä olevat punaiset varoitusvalot ovat öljytynnyrin kokoisia – ei maasta katsoen uskoisi!