Kauden viimeinen päivätapahtuma pidettiin jo perinteiseen tyyliin torikahvien merkeissä. Kuten usein aiemminkin, suosi aurinko torikahvitilaisuuttamme tänä vuonnakin. Tuuli osui torille valitettavan runsaana tuoden lievän viileyden, mutta tunnelmaa se ei liiemmin haitannut. Jäseniä oli kokoontunut kahville suhteellisen runsaasti ja juttu luisti mukavasti. Tapoihimme on usein kuulunut, ettei torikahvilla jutella mitään virallista – kunhan nautimme kauniista torista ja juttelemme mukavia.

Vieraaksemme oli saapunut tuleva AG Mikko Lindeman ja naapuriklubin Erkki Eskelinen. Mikko esittäytyi ja esitti kaikki pelaa -tyylisen toiveen petankkiturnaukseen. Lisäksi Mikko kertoi, että Rotaryralli järjestetään 4.8. Loimaalla.

Alla muutamia kuvia torikahveistamme.