Viikkokokous kului tällä kertaa seniorihaastattelun merkeissä. Vuorossa oli pitkän ja menestyksekkään johtajauran tehnyt Kari Pitkänen. Hän kertoi, että hänen isoisällään ja isällään oli ollut teollista tuotantoa tekeviä yrityksiä ja sitä kautta oli luonnollista, että Karikin hakeutui insinöörioppiin ja tuottavan teollisuuden vastuutehtäviin.

Ennen kokouksen alkua otimme pienen verryttelyn – vaihtelu virkistää ja on kivempi istua, kun veri kiertää

Kari siirtyi vuonna 1974 Helkaman palveluksen Forssan tehtaan johtajaksi. Muutamaa vuotta myöhemmin Kari yleni Helkama Forsteen toimitusjohtajaksi ja uransa loppupuolella hallituksen puheenjohtajaksi. Kari kertoi, että strategia tarvitaan aina, mutta johtaja ei voi vain pyörittää papereita, vaan hänen täytyy osata pyörittää arkea ja huolehtia myös kassavirrasta.

Pitkän kokemuksen pohjalta Kari sanoi, että johtamisessa tarvitaana intoa eli halua johtaa, sillä johtajan on johdettava toimintaa – ihmiset tarvitsevat sitä. Hallitustyöskentelykokemuksiaan Kari avasi siten, että jos yrityksen hallituksen puheenjohtaja on osaava, voidaan hallitustyössä saada todella hyvää aikaan ja ohjata yrityksen kehittymistä sekä tukea toimitusjohtajaa asianmukaisesti. Mutta erityisesti perheyhtiöissä hallitystyöskentely vajoaa helposti operatiivisten asioiden pyörittämiseksi eikä hallitustyöstä ole silloin varsinaista hyötyä.

Kari Pitkänen kertomassa uransa vaiheista